Leikkauspäivä - muuttaisiko tämä kaiken?

Tämän kirjoituksen alkuun muutama fiilispläjäys sekä Killen yksi kisarata, sillä tuon kolme viikkoa ennen leikkausta tykitin jalan kanssa täysillä - ikään kuin varastoon sitä voimaa ja tsemppiä mitä tekemisestä voi saada. Tunnen onnistuneeni, sillä leikkauspäivänä oli valmis tulevaan - ehkä vahvempana mitä vähään aikaan! Jos jalka olisi enemmän tuona aikana jollakin tavalla hajonnut, niin olipahan leikkauspäivä jo sovittuna. 

Kössiä kävin treenamassa onnellisuushuuma päällä - ei varsinaista peliä, mutta lyöntidrillit saivat ihan pätevän onnellisuudentunteen pintaan. Syvä rakkaus tätä lajia kohtaan tuskin häviää koskaan! Kuva kertonee kaiken.

Tässä Killen ja mun yksi rata, josta tosin puomilta vitonen ( nuo juoksupuomit ei kisoissa, hitsiläinen vieköön, rytmity vielä kunnolla, kun rutiinia ihan liian vähän!), mutta muuten parasta meitä, vaikka juostessa sattuikin niin pirusti! Tämä oli kaiken kivun väärti: Mä ja mun hullu-Kille, ollaan ihana tiimi! Mä lupaan vielä juosta sun kanssa täysiä!

Pääsiäisenä matkasimme yöjunalla Killen kanssa Rovaniemelle kisoihin (pojat lähti edeltä jo autolla Rukalle). Huippureissu ja yksi nollavoitto, vaikka kaikki oli humppatukalle ihan uutta: yöjuna, kisat isossa fudishallissa, kenttä rajattu vain nauhoilla - niin ja veli ja kaikki mukana, niin oli pojalla siistiä ja päivän jälkeen tuo humppis olikin ihan poikki - kerrankin! 

Ruka oli täydellinen! Hiihtoa, kelkkailua, hyvää seuraa, hyvää ruokaa, jvg:n keikka ( noh, sitä ny ei ehkä kuvaa sana täydellinen!) ja mun perhe. 

Aamulla 31.3. sitten klo 7.15 Helsinkiin ja Dextran leikkausosastolle. Nämä yksityisellä puolella tehtävät leikkaukset ovat jotenkin sellaisia, ettei tule edes tunne menevänsä mihinkään sairaalaan, saatika operaatioon. Samasta ovesta sisälle, minne menisi tavallisella vastaanotollakin, portaat vaan ylös ja summerilla ovesta sisään ja siinä sitten omien kenkien vaihto sairaalan tossuihin. Odotusaulassa pukuhuoneeseen vaihtamaan muut vaatteet ja sitten aulassa mukavaan nojatuoliin odottelemaan lääkäriä. Ainoastaan sairaalavaatteet ja niiden haju sai minut muistelemaan muita sairaalakokemuksia. Tästä se taas lähtisi - ei onneksi jännittänyt, enemmin oli odottavan toiveikas olo! 

Ihanat sairaalatossut ja oikea pohje, joka näyttää varsinaiselta puikolta verrattuna vasempaan.

Yksi iso ja positiivinen juttu tässä tarinassa on se, kun katselee miten tuo oikea pohje on kuihtunut käyttämättömyyden takia pois, niin silti muu kroppa on kantanut minua ja ontuvaa jalkaa mukanaan kiukuttelematta sen kummemmin. Toki olen salilla pyrkinyt pitämään kropan tasapainossa ja esim oikea reisi ei ole mitenkään havaittavan paljon päässyt pienentymään. Selkä ja lantio ovat pysyneet varsin hyvin kunnossa, lukuunottamatta muutamia alaselän ja rintarangan jumituksia. Hyvästä peruskunnosta on jälleen ollut iso apu ja hyöty - ja siitä etten ole päästänyt itseäni ihan pullahtamaan taikinan tavoin. Sekin on vaatinut hitusen itsekuria ja syömisten tarkempaa tarkkailua - joka on mulle äärettömän rasittavaa! 

Sitten alkoi valmistautuminen leikkaukseen. Mikko kävi vielä tsekkaamassa tilanteen ja piirsi nilkkaan oikein hienon suunnistuskartan. Kuvassa näkyy luisten rakenteiden rajoja, katkoviiva jalkapöydässä on suralishermon kulkurata ja alareunassa peroneushermon kulkurata, paksuin viiva on leikkauskohta. Avaus täytyy tehdä sen mukaan missä tuo suralishermo kulkee, jotta itse hermoa ei vahingoiteta. Akilleksen puolelle tuli merkit tähystykselle. 

Sen jälkeen anestesialääkäri tuli juttusille ja keskustelimme haluanko nukutuksen vai spinaalipuudutuksen. Päädyimme puudutukseen, sillä siinä voidaan hoitaa jatkokipua paremmin mitä nukutuksessa ja minun liikuttelu leikkauksen aikana olisi myös helpompaa. Sain myös esilääkkeet ja ihanan toteamuksen: " Ylipaino ei näytä olevan ongelma, helpottaa huomattavasti meidän työtä." Niin. Nykypäivänä tämän kansan ylipaino on ongelma monella lailla, jopa leikkaussaleissa. 

Sitten vaan saliin ja kanyyli käteen,kaikenalaisia piuhoja kiinni, piikki selkään ja siinä sitten hävisi tämän aivotoiminnan kartalta alavartalo kertalaakista. Anestesialääkäri huolehti sopivasta läähehumalasta, niin olo oli suorastaan leppoisa.

Toimenpiteessä tehtiin ensin nilkan takaosan tähystys niin, että olin leikkauspöydällä vatsallani. Akillesjänne näytti kuulemma hyvältä ja siitä siistittiin samalla keväisen repeämän jälkeiset arpikudokset. Os trigonum poistettiin ja samalla näkyi että subtalarinivelen nivelpinnat olivat oikein kauniit ja siisti. Mikko poisti isovarpaan koukistajajänteen (lat flexor hallucis longus) alueelta kiinnikeitä. Nämä kiinnikkeet olivat todennäköisesti se syy, miksi nilkka oli ruvennut napsahtelemaan eli tuo jänne ei liukunut urallaan kuten kuului, vaan kiinnikkeet ottivat siinä kohtaa vastaan. Tämä oli minulle ehkä se lampunsyttymisen hetki; Olisiko tämä syynä siihen miksi isovarpaalla ponnistaminen liikkeessä oli nimenomaan ollut se kivuliain liike jalassa? Aika näyttää oliko. Itse koukistajajänne näytti hyvältä. Mikko lupasi kuvia tähystyksestä cd:lle, kun innokas potilas niitä lääkehuuruissaan rupesi kyselemään. Tähystystä sain välillä seurata myös monitorin kautta.

Sen jälkeen siirryttiin koalition avaamiseen, jossa olin selälläni. Tämä oli ehkäpä leikkauksen eksoottisin vaihe, sillä tuo koalitio avattiin talttaamalla ja siltä se kuulostikin: Kilkatusta sali täynnä!
Leikkauksessa otettiin lisäksi CC- nivelestä ( Calcaneuksen eli kantaluun ja kuutioluun eli cuboideumin välinen nivel) otos, jolla vietiin halkaistusta Extensor hallucis bervis - lihaksesta (melko pieni lihas jalkapöydän päällä) pieni osa estämään koalition kasvamista takaisin. Tähän lihakseen tulee toimenpiteen myötä pysyvästi vähäinen lihasheikkous, joka ei kuulemma ole onneksi kovin häiritsevä. 

Leikkaus sujui siis suunnitelmien mukaisesti hyvin ja kotiin pääsin iltapäivällä heti kun tunto jalkoihin oli palannut ja kykenin jaloillani seisomaan. 

Hämmentävää on ollut se, ettei jalka ole ollut oikeastaan yhtään kipeä. Turvotusta on jonkin verran, mutta olen hoitanut jalkaa tarkasti ohjeiden mukaan eli pitänyt jalan koholla (maannut sohvalla jalka tyynyjen päällä!) ja käyttänyt kylmäpakkausta ahkerasti. Tämän ansiosta turvotus on pysynyt ihan minimissään. Makoilua ja jalan ylhäällä pitämistä olisi hyvä jatkaa viikko, vaikka jalalle saakin astua kivun sallimissa rajoissa. Yöt olen nukkunut hyvin ja voimakkaampia kipulääkkeitä en ole tarvinnut ollenkaan. Burana 800mg määrättiin kolmeksi viikoksi, estämään kivun lisäksi myös uudisluun muodostumista.

Kaksi vuorokautta leikkauksesta jalka ja haavat näyttävät tältä (kuva alla) - eli hyvältä! Sunnuntaina pystyin jalalle jo varaamaan ja nyt maanantaina kävelen sillä jo varovasti. Fyssari-Jukka (Kangas) suositteli tosiaan rauhallista oloa ja jalan kohoasentoa aina torstaihin saakka. Voi kuulemme lyhentää kuntoutusjaksoa loppupäästä jopa kuukaudella. No arvaatte varmaan, että täällä päässä noudatetaan ohjeita pilkun tarkasti. Fysioterapia aloitetaan kolmen viikon kuluttua leikkausesta - töihin olen sitten menossa viikon päästä. Onneksi jalan saa ylös ja voin sielläkin istua, ettei jalalle tule tässä vaiheessa liikaa rasitusta. Mutta tunnelma tässä vaihessa jalan osalta valoisa - ainakaan nyt ei satu yhtään!