Tämä oli ensimmäinen kerta, kun yrittäjyys alkoi hieman ahdistaa; jokainen sairaspäivä on suoraan pois palkasta, eikä yhteiskunta tue yrittäjän sairastamista juuri millään tavalla - ainakaan lyhyemmillä jaksoilla. Kalliilla vakuutuksella saat kyllä sairasturvan, mutta aika harvalla yksinyrittäjällä on niihin varaa. Kieltämättä hetkittäin ärsytti kuunella ihmisten puheita siitä, miten pienestäkin vaivasta jäädään kotiin:" Mulla on ny jotenki vähä kipeä olo, ja ei jaksais kyllä mennä töihin", niinpäniin. Pahimmillaan ryhmissäni käy ihmisiä, jotka ovat sinä päivänä olleet poissa töistä flunssan takia, mutta illalla tulevat kuitenkin agilitytreeneihin. Nuo ovat kyllä hetkiä, jolloin en osaa kommentoida asiaan juuri mitään! Mä olin töissä kipeällä jalalla, pahimmillaan kainalosauvoilla. Koko prosessin aikana olen ollut vain tuon yhden päivän jalan takia poissa töistä, enkä sillä mitenkään kehuskele, mutta kuvaa melkoisen hyvin yrittäjän todellisuutta verrattuna tavalliseen palkansaajaan. Ja tiedän juu, että moni ajattelee nyt tätä lukiessaan tämän olevan ihan vain oma valinta ja että yrittäjänä tarvitsee itse ottaa riskit. Tiedän tämän tosiaan vallan hyvin, mutta ei se sitä totuutta poista, että yrittäjän sairasturva tässä maassa on säälittävän huono ja tuntuu, ettei mikään taho ole sille mitään tekemässäkään. Pienyrittäjät nostava tämän maan lamasta, hokee hallitus mantraansa. Ehkä nostavatkin, oma terveys uhattuna - vaikka kainalosauvoilla kävellen. Jostain syystä en silti tunne itseäni sankariksi.
Maaliskuun lopulla jalan tilanne alkoi olla koko ajan huonompi. Akillesjänne oli todella tulehtunut, jännealue lähes kaksinkertainen normaaliin jänteen kokoon verrattuna. Kävely oli melkoisen haastavaa, vaikka käytössä oli kantakorotukset kengissä ja töissä pidin lähes koko ajan netistä tilattuja trendikkäitä korkolenkkareita. Kylmähoito jänteelle oli jokapäiväinen rutiini, aina kun kylmäpakkausta ehti vain pakkasesta ottamaan. Välissä oli myös muutama käynti Riihimäellä fysioterapeutilla, joka ei osannut oikein tehdä mitään järkevää.
Kille esittelee mamman kevään 2015 kenkämuotia.
Pyysin maaliskuussa myös Hyvinkään Terveystalolta ja hoitaneelta lääkäriltä selvitystä tuosta tammikuisesta kortisonipistoksesta, sillä kaikkihan alkoi siitä ( kts ensimmäinen kirjoitus maaliskuulla) ja kun tilanne alkoi olla jo aika erikoinen. En tiedä mitä itsekään odotin tuolta selvitykseltä; suuria korvaussummia ja pahoitteluita siitä, että jalka haittaisi sekä arkea että työelämääni? Kumpaakaan en kylläkään saanut. Ainoastaan selvityksen siitä, että pistos oli annettu oikein ja mitään virhettä ei ole tapahtunut ja syynä on ainoastaan se, että minä olen urheilulla rasittanut akillesjännettä niin, että siinä on tulehdustila päällä, jolla ei ole mitään tekemistä tuon pistoksen kanssa. No, sinänsä erikoista, että akilles itsessään ei oireillut mitenkään ennen tuota pistosta. Ehkä selvityspyyntö oli lopulta se, joka vain piti pyytää - tein jotain konkreettista, kun tilanne alkoi olla niin turhauttava.
Siinä vaiheessa kun huomasin, etten kykene enää nousemaan koko jalalla varpailleni varasin vihdoin ajan Peter Pippingsköldille. Tutulle urheilulääkärille, joka on hoitanut minua erinäisten urheiluvammojen osalta squash-uran aikana. Nilkasta päätettiin ottaa magneettikuvat, joiden tarina olikin aika karua. Tässä kohtaa tosin kiitän itseäni siitä, että olen ottanut yrittäjän sairaskuluvakuutuksen, joka korvaa kaiken tälläisen. Omavastuuden osuus on 30e, jonka maksan ilolla, kun kyseessä on 500-600e maksava magneettikuvaus. Eniten Peter tosin oli huolissaan siitä, etten kyennyt yrityksestä huolimatta nousemaan varpailleni - syynä ei ollut kipu, vaan se, ettei lihakset yksinkertaisesti toimineet. Pahin skenaario oli jopa jonkinlainen hermovaurio jossain hermon alueella. Magneetin lisäksi jalasta otettiin näin ollen myös ENMG-tutkimus, jotta nähtäisiin toimivatko jalan hermot.
Magneetin lausunto oli tälläinen:
ENMG oli onneksi normaali. Olipas muuten todella epämiellyttävä tutkimus, kun neulalla tökittiin hermon kulkurataa ylhäältä pakarasta aina alas nilkkaan saakka. Itsessään tutkimus oli ohi kyllä nopeasti, mutta tunne tutkimuksen aikana kohtalaisen ällö! Hermon toimimattomuuden aiheutti näin ollen ainoastaan nilkan alueella niin voimakkaana vellova tulehdus ja turvotus, joka puristi jopa hermon pinteeseen. Tuli tämäkin opittua sitten oman kokemuksen kautta.
Näillä tiedoilla sitten jatkettiin taas tästä. Leikkausta ei suositeltu, sillä suurinosa tämän tyyppisistä vammoista/tiloista paranee ihan konservatiivisesti. Koalition eli kantaluun ja veneluun väliin kasvanutta luusiltaa ei tässä vaiheessa pidetty merkityksellisenä oireiden kannalta. Minulla olikin nyt edessä sen maan parhaan fysioterapeutin löytäminen - ei ole helppo homma sekään. Ja tässä vaiheessa olin jo aika väsynyt kaikkeen pohtimiseen ja asian pyörittelyyn - taas pitäisi kaikki selittää alusta jollekin uudelle ihmiselle. Toisaalta olin vielä keväällä kovin optimistinen siitä, että kesään mennessä tämä homma on kunnossa ja pääsen Killen kanssa aloittamaan agilitykisat. Kössikentällekin alkoi olla jo ihan kauhea ikävä - vaikka Peter sanoikin, että kössi voi olla kovien pelien osalta pelattu, kun akillesjänne oli kuitenkin jo jonkin verran rappeutunut. Mutta enhän mä heti sellaista ajatusta todellakaan ostanut!
Sen sijaan ostin kyllä käytetyn kuntopyörän, sillä pyöräily ja AH! edelleen se ihana uinti kuuluivat suositeltujen lajien listalle. Great! Molemmat lajit ovat mulle vähän sellaisia " onhan ne ihan kivoja" -lajeja. Mutta toisaalta siellä altaassa kauhoessa mietin usein myös sitä, että voisi tää tilanne olla huonompikin - vaikka hetkittäin se ajatus tuntui kieltämättä kaikessa järkevyydessään kovin lattealta.
Kaverini kuntopyörä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti