tiistai 12. huhtikuuta 2016

Tunne, ajatus ja oivallus

Yhtäkkiä minä kuulin ne - linnut. Se oli kuin herätyksenomainen tunne ja hetki. Peippo, joka lauloi pieni kurkku täristen pihakoivun oksalla ja hanhet, jotka auroissa lensivät talomme yli kaakattaen mennessään. Joutsenet laskeutuivat pellolle ja niiden keskustelut kantautuivat voimakkaina pitkin aurinkoista peltoa. Ne melkein kuin huusivat: " Näetkö, täällä me ollaan, kevät on täällä ja kohta meillä on pesiä ja poikasia, niin että teidänkin piha täyttyy piipityksestä ja hirmuisesta tohinasta". 

Kevät todellakin on täällä ja tuo hetki oli sellainen, että tunsin voiman palaavan - tunsin, että tässähän tää mun elämä on, mun edessä, käytettävissä kaikella lailla.  Linnut toivat mieleeni myös kaihon päästä omalle mökille, sinne järven rantaan kuutelemaan miten luonto herää ja kulkee kohti kesää. Milloinkohan kuovit mahtavat palata tänä keväänä?

Tilanne oli jotenkin hassu, kun mainitsin asiasta siskolleni, kertoi hänkin kaihoilleensa mökille samaisena päivänä ja tuon saman tunteen mieleen oli nimenomaan tuoneet linnut! Vantaanjoen rannassa lenkillä juostessaan olivat kiurut luritelleet Vantaanjoen rantapelloilla ja vieneet siskoni ajatukset mökkirantaan. Hassu sattuma kertakaikkiaan ja kertoo siitä, miten tuo luonto asettuu meidän suomalaisten mieliin hyvinkin merkityksellisenä. Jälleen se osoitti oman voimansa.


Tärkein maapläntti mitä tästä maailmasta löytyy.

Elämässä sattuu usein muutenkin sellaisia tilanteita, joiden sopivuus juuri siihen hetkeen voi olla hämmentävää.
Jäin tämän mökkiajatuksen jälkeen pohtimaan jälleen luontoa ja metsää ja sen merkitystä elämässäni. Kuin taikaiskusta sain seuraavana päivänä yhdelta ystävältäni viestin: " Tuli kotiin ajaessa mieleen, olisko sulle nyt paikallaan sellainen Nissen kanssa ilman satulaa köpöttely metsässä? " Mistä ihmeestä tuo ajatus oli juuri sillä hetkellä tullut toisaalla ystäväni mieleen, kun itse kaihoilin metsään tietäen, ettei jalan kanssa se olisi juuri nyt mahdollista. Johdatusta mitälie, oikeaan osui! Kiitos ystäväni ja kiitos Nisse, tulen mielelläni kuuntelemaan ja tuoksuttelemaan keväistä luontoa. Nisse saa lainata mulle jalkojaan.

Toinen ystäväni taas lähetti minulle linkin australialaisen kipututkijan sivulle. Tämän tutkijan ajatuksena on nimenomaan se, että kroonistuneessa kivussa aivot pitää opettaa ajattelemaan asiasta toisin. Mielenkiinnolla tutkin sivuja ja niitä lukiessa koin todellisen oivalluksen. Minäpä aloitan ihan itse oman ihmiskokeen; opetan aivot ajattelemaan asiasta toisin! Väitän niille vastaan, ettei nilkkaan satu ja kerron, ettei ole mitään syytä tuntea kipua siellä kantapäässä, kun asiat pitäisi olla kaikella lailla kunnossa. Nyt unohdetaan tämä kipu ja ajatellaan asioista mukavia, opetetaan hermoradat tuntemaan oikeita asioita! Aloitin tämän ajatuksen eilen ja oli totta tai ei, niin tänään jalka tuntui hitusen paremmalta. Kuules mun pieni pää, mä voitan sut tässä taistelussa.

Siskoni linkkasi minulle Helsingin Sanomissa olleen kirjoituksen suomalaisen kipututkijan ajatuksista kivun hoidosta:  Kipututkija: Hyvä mieli voi vaikuttaa kipuun enemmän kuin särkylääkkeet 

Tuosta kirjoituksesta päälimmäisenä mieleeni jäi: ”Hyvä uutinen on se, että koska voimme vaikuttaa ajatuksiimme ja tunteisiimme, voimme vaikuttaa myös kipuumme. Aivot pystyvät tuottamaan meille merkittävää kivun lievitystä.”

Kiitos kaikille merkityksellisiä ja konkreettisia apuja jakaneille. 

Päätin aloittaa tämän päivän tällä aforismilla - tästä tulee hyvä päivä!

Ps. Haavasta ottettin eilen tikit pois, se on parantunut hienosti!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti