Naps! sanoi Kaarina

En tiedä oliko edellisen kerran fysioterapia joku pienen pieni askel siihen, että Kaarina voisi luovuttaa tämän kiusaamispelin. Jukan käsittelyn lopulla nilkasta nimittäin kuului naps! ja Jukka tuuletti. Mä makasin hoitopöydällä kysymysmerkkinä ja hymyilin, nyt vissiin tapahtui jotain merkityksellistä. Ja niin tapahtuikin; tämä naps! oli kuulemma sellainen, jota Jukka on odottanut jo kolme viimeistä käyntikertaa. Eipä ollut kertonut mulle - mikä voi olla ihan hyväkin - että oli hieman ollut huolissaan miksei jalka ala vastata hoitoon. Nyt nilkan koko liike olisi sellainen, että sitä voidaan alkaa jälleen leikkauksen jälkeen kuntouttamaan myös jumpalla. Tosin tuolla kerralla en saanut mitään suurempia jumppia, sillä nilkan pitäisi nyt itsekseen orientoitua uuteen tilanteeseen - niin Kaarina, kuulitko, alas nyt sitten orientoitua ja vauhdilla! Nilkan liikettä pidetään nyt yllä mobilisoinnilla, jonka teen itse ja kevyellä nilkan aktivaatiota parantavalla jumpalla. Tämän Naps!-käynnin jälkeen jalka oli aivan huumavan ihana muutaman päivän. Kävin kaupassa ilman, että kävely sattui - meinasin purskahtaa onnentunteesta itkuun, kun olin päässyt limuhyllyjen kohdalle asti. Siis sinne saakka, ettei jalkaan sattunut. Muistakaa mua, kun kävelette Primassa, mä en olen 1,5 vuoden aikana pystynyt kävelemään sitä kauppaa kokonaan läpi ilman kipua. Nyt mä tein sen Salessa ja olin onnesta soikeana.

Tätä fysioterapiakäyntiä edeltävällä viikolla käväisin taas siellä kivun syvässä suossa. Teki mieleni huutaa, oikein kovaa. Huudon sijaaan kantautui huuliltani itkunsekaista ulinaa, johon sekoittui väsymystä ja hyvin syvää tuskaa. Kipu voi näköjään olla myös sellaista, että tekee mieli lähes oksentaa. En kuitenkaan oksentanut.

Syynä olivat jalan lisääntyneet hermokivut. Jalka oli hyvä tuota edeltävän viikon fysioterapian jälkeen pari kolme päivää, tai siis kivut olivat lieviä - lähinnä sitä ikuista kipua kävellessä. Sitten kävin salilla ja uimassa ( fyssarin luvalla) ja loppuviikosta hermokivut pamauttivat kunnon tehoilla päälle. Kipu pysyy edelleen kantaluun ympäristössä, mutta nämä hermokivut seilaavat ulko- tai sisäpinnalla, joskus ihan kantaluun päässä. Niiden ärsyttävyys on se, että niitä tulee myös levossa; sykäys joka kestää noin 15-30 sekuntia, mutta sen voimakkuus saattaa joskus olla sellainen, että meinaan alkaa itkemään. Pidätän hengitystä ja puristan silmiä kiinni. Suurimmaksi osaksi se on kuitenkin siedettävää. Näiden kipujen yltyessä en voinut välttyä ajatukselta, että mistä ihmeestä minua tässä elämässä rangaistaan tälläisellä piinalla, tälläisellä tuskalla, joka salpaa hengityksenkin. Puristaa rinnasta ja laittaa oksettamaan. Selvästi aivot ovat oppineet tunnistamaan nämä kivut, sillä vähän ennen kuin tuollainen poltto nilkassa alkaa, tunnen vatsanpohjassa ikään kuin säikähdyksen tunteen. Tiedättekö? Sellainen samanlainen, kun säikähtää jotain unohtunutta hommaa tai muistaa jonkun jännittävän asian, jota kohti on menossa. Sellainen pieni muljahdus vatsassa, aivot selvästi säikähtävät jo nanosekunnin etukäteen, mitä on tulossa.

Tämän sekamelskan keskellä päätin aloittaa hermokipulääkkeet. En enää pystynyt olemaan näiden uusien kipujen piinamana. Tätä kirjoittaessa olen syönyt noita lääkkeitä reilut kolme viikkoa ja voisin sanoa, että ne ovat ainakin vieneet sen pahimman kivun pois - sen, joka meinaa räjäyttää aivot pihalle. Jukka epäilee, että hermokivut ovat mahdollisesti olleet signaali kropalta siihen, ettei se ole kuitenkaan ollut valmis siihen käsittelyyn mitä olemme jalalle tehneet. Toivomme, että ne häviävät sen myötä, kun jalka alkaa olla valmiimpi.

Ehkä nilkan pitää löytää tälläinen harmonia.

Tällä viikolla Kaarina tosin sai jälleen uuden lisänimen: Ka**apää-Kaarina. Haava nimittäin päätti jälleen suuttua eli siinä alkoi ilmetä tuleduksen oireita - 2,5 kk leikkauksesta! Tuon tajutessani meinasin räjähtää raivosta. Piti laskea kymmeneen etten mennyt ja hajoittanut kasaa lautasia. Fysioterapiassa ei voitu jalkaa käsitellä tämän takia ollenkaan. Ei muuta kuin lääkäri-Mikon luo Kamppiin. Mikko hieman avasi haavan päätä ja tarkisti, ettei siellä olisi mitään onteloa. Ei onneksi ollut, mutta tuosta pienestä reijästä tuli pihalle pieni pala itsestäänsulavaa tikkiä. Tiedä sitten oliko se syynä haavan ärtymiselle. Nyt vaan toivotaan, että haava rauhoittuu suihkuttelulla, eikä sitä tarvitse enää tutkia. Alan olla aika täynnä tätä haava-episodia.

Lääkärin jälkeen kävin K-kaupassa hakemassa juotavaa ( kts kuva alla). Alkoi ihan naurattamaan. Piti kassallekin sanoa, että mitähän nyt tapahtuu kun juon tämän juoman. Taisi olla vinkki elämältä pitää vaan pää kasassa, vaikka kuinka pusketaan toiseen suuntaan.

Muuten elämässä on ollut aika kiireistä ja välillä onneksi unohdan jalan tilanteen - erityisesti jos touhu liittyy asioihin, joita tuo jalka ei haittaa. Töitä olen hakenut, toistaiseksi tuloksetta. Ryhmät pyörivät elokuun loppuun ja sen jälkeen olisikin mukavaa löytää joku kiva työpaikka. Teimme myös tarjouksen uudemmasta talosta tässä Ryttylässä ja laitoimme näin ollen oman talon myyntiin. Ensimmäinen näyttö oli eilen ja ihan kuulkaas korvapuustit paistoin keittiön pöydälle näyttöä varten - nyt toivotaan sitten tarjouksia! 

Uusista harrastuksista ehdoton ykkönen on crossiprätkä, jonka Lasse hankki meille yhteiseksi menopeliksi. Yksi haave elämässä toteutettu. Ai että mä odotan, että pääsen ajamaan! Tiedän, ettei tämä ole harrastus sieltä turvallisimmasta päästä, mutta jostain syystä minä en siitä nyt jaksa välittää - kaipaan adrenaalia vereen, huumetta, jonka tiedetään peittävän myös kipua. Varusteiden hankinta on meneillään, joista tärkeimpänä löytyi kaverin kautta niin ihana tyttökypärä. Pinkkihän se on oltava. Kiitos ystäväni, teit mut onnelliseksi. Kaarinan kannattaa nyt varautua kovaan ajoon ja vaarallisiin tilanteisiin - toivottavasti se on sitä mieltä, että touhu menee nyt sen osalta ihan yli. Ihan saa itse valita millaista menoa haluaa katsella - puolestani voimme olla eri mieltä asiasta. Ei muuta ku kaasu pohjaan!

250 kuutiota voimaa!

Mun ihana tyttökypärä <3